AD-Lux Oy on lähes kaksikymppinen turkulainen perheyhtiö, jonka henkilökunnalla on pitkäaikainen kokemus työ- ja asuinympäristön parantamiseen liittyvistä asioista.
Epäsuora päivänvalovalaistus on 2000-luvulla tullut yhä suositummaksi toimistojen lisäksi myös kotien valaistuksessa. Kodin laadukas ja lapsiturvallinen valaistus onkin yksi erikoisuuksistamme.
Olemme arvioineet asuntomessutalojen valaistusta jo vuodesta 1997 alkaen, jolloin Raision asuntomessuilla valaisimme kaksi messutaloa päivänvalollamme. Messujen erikoisteema oli luonnonmukainen valaistus.
Tuon vuoden jälkeen asuntomessuilla on ollut vuosittain 1-2 taloa valaistuna täyden spektrin päivänvalolla. Nettisivuillamme on runsaasti valokuvia hyvistä ja vähemmän hyvistä valaistusratkaisuista asuntomessuilla ja muuallakin.
Tärkeitä tuotteitamme ovat myös kirkasvalovalaisimet (LED) sekä sarastusvalaisimet. Myös myymämme kodin ja työpaikan juoma- ja talousveden puhdistajat ovat alansa huippua.
|