
Vastuu työssä jaksamisesta myös työnantajalla
|
Vuoden 2002 alussa on astunut voimaan uusi työterveyshuoltolaki. (1383/2001)
Uusi laki velvoittaa edelleenkin työnantajan järjestämään työterveyshuollon työntekijöilleen. Tämä velvoite koskee yli 4 kk kestäviä työsuhteita. Työterveyshuollon sisältö on aina yrityskohtainen ja riippuu työstä ja niihin liittyvistä riskeistä sekä yrityksen tarpeista.
Työssä jaksamisessa korostuu lisäksi oma elämänhallinta kokonaisvaltaisesti, myös työpaikan ulkopuolella. Kun elämänhallinta on kunnossa, jaksaa helpommin myös työpaikalla. Työterveystarkastuksissa ja vastaanottokäynneillä kiinnitetäänkin erityistä huomiota myös elämänhallintaan.
Poissaoloja työpaikalta aiheuttavat tilastojen mukaan eniten seuraavat kolme oireryhmää:
- Tuki- ja liikuntaelinten ongelmat
- henkiset syyt
- hengitystietulehdukset ja niiden jälkitaudit
Näihin AD-Luxilla löytyy parannuskeinoja. Meillä on erittäin laadukkaita ergonomian tuotteita, ilmanpuhdistimia ja sellaisia tupakointitiloja, joista ei tule edes savun hajua ympäristöön.
Valaistuksen merkitys on liian usein unohdettu työhyvinvointia lisäävä tekijä. Varsin minimaalisilla kustannuksilla (jopa vähän yli 100 eurolla) saadaan työntekijän työpaikan valaistus kuntoon aina 4-5 vuodeksi kerrallaan käyttämällä täysspektrisiä lamppuja, joiden valossa näöntarkkuus ja silmien väsyminen on mahdollisimman vähäistä.
|