Etusivu    Ajankohtaista   Työympäristöön    Kotiympäristöön    Tuotteet    Yhteydenotto   

 
 
 
 
 
AD-LUX OY
Brahenkatu 12
20100 TURKU
puh. (02) 517 0300
faksi (02) 517 0366
 

 
Kirkasvaloa työpaikoille ja kuntosaleihin
 
 
Viime aikoina on tullut tavaksi hankkia kirkasvaloa kotien lisäksi myös työpaikoille. Taukohuoneiden pöydille ja lattioille sijoitetusta valaisimesta ei ehkä olekaan niin suurta hyötyä, kuin luullaan. Jos sellaiset työntekijät menevät tavan vuoksi kirkasvalolaitteen ääreen, saattaa työajan menetys olla suurempi kuin valosta saatava hyöty. Kaikkein hyödyllisintä olisi valaista jokaisen työntekijän oma huone tai työpiste riittävällä, laadukkaalla valolla. Tällöin valo olisi lisäämässä virkeyttä koko työpäivän ajan.
 
Jos taukohuoneeseen hankitaan kirkasvalolaite, olisi sen syytä olla katosta ripustettavaa mallia. Tällöin se häikäisee mahdollisimman vähän eivätkä sellaiset kärsi valon kirkkaudesta, jotka eivät katso hyötyvänsä kirkkaasta valosta. Neuvotteluhuoneen pöydän päälle voidaan myös suositella katosta ripustettavia kirkasvalolaitteita.
 
Työympäristö
Vuodenaikojen vaihtumisesta johtuvat mielialan ja käyttäytymisen muutokset saattavat heikentää terveiden henkilöiden hyvinvointia. Toistuva kirkasvalokäsittely vähentää masennusoireiden voimakkuutta ja vihan tunteita huomattavasti.
 
Lisäksi kirkasvalolla voidaan kohentaa eräitä terveyteen liittyviä elämän laadun tekijöitä, erityisesti vitaalisuutta. Timo Partonen ja Jouko Lönnqvist ovat tulleet näihin tuloksiin Lääkäripäivillä 1999 julkaisemassaan tutkimuksessa.
 
Tutkimuksessa syntyi sivuvaikutuksia n. 12 %:lle. Tämä saattaa johtua osittain siitä, että tutkimuksessa valo ei ollut jatkuvaspektristä eikä valosta ollut poistettu sähköjännitevälkyntää. Tällainen valo aiheuttaa joillekin päänsärkyä. Lisäksi sähköjännitevälkyntä lisää kaikkien ihmisten stressiä. Aivot rekisteröivät välkynnän, vaikka silmät eivät välkyntää havaitsisikaan.
 
Kun huoneen yleisvalona on laadukas, riittävän voimakas valo, poistuu työpistevalaisimien käyttötarve. Tämä havaittiin esim. Ruotsin postilaitoksen teettämässä tutkimuksessa.
 
Kuntosaliympäristö
Talvella 1998 toteutettiin tutkimus (Partonen, Lönnqvist), jossa liikunta ja kirkasvalo yhdistettiin ja tätä verrattiin liikuntaan normaalissa huonevalossa. Tulokset olivat lupaavia: mieliala ja koettu elämänlaatu paranivat merkitsevästi.
 
Koska sekä liikunnan että kirkasvalon vaikutus mielialaan saattaa välittyä vuorokausirytmien kautta, on niiden yhdistämiselle olemassa myös teoreettinen perusta.
 
Kaamosmasennusta lievemmästä, vuodenaikaan liittyvästä mielialan ja energian laskusta kärsii 10 - 20 % väestöstä. Pimeänä vuodenaikana tämä saattaa esiintyä alentuneena työtehona sekä lisääntyneinä sairauslomina. Kirkasvalon ja liikunnan yhdistäminen voi osoittautua tehokkaaksi keinoksi helpottaa tätä oireilua ja lieventää sen seurannaisilmiöitä.
 
Valaistussuosituksia
Entisten loistelamppujen tilalle kattovalaisimiin asennetaan jatkuvaspektriset, kaikki värit näyttävät loistelamput. Kun valo tulee ylhäältä, on se miellyttävämpää kuin suoraan näkökentässä oleva valo.
 
Jos halutaan tehdä työ- tai kuntoiluympäristö vieläkin miellyttävämmäksi, poistetaan valaisimista sähköjännitevälkyntä. Tällöin valo ei lisää stressiä. Lisäksi tämä ratkaisu säästää energiaa ja lisää lamppujen ikää n. 25 %:lla, joten se on muutenkin kannattavaa.
 
Lampuiksi suosittelemme Viva-Lite-lamppuja sekä sähköjännitevälkynnän poistamiseen Helvar Oy:n elektronisia liitäntälaitteita. Viva-Liten antama valo on miellyttävää, se ei ole liian sinistä eikä se aiheuta sumunäön tunnetta.
 
Kun käytetään Viva-Lite-valoa, voi luksimäärä ilman häikäisy- tai kiiltoheijastushaittoja olla toimistotyössä jopa 1000 - 1500. Uusimman muotivirtauksen mukaan toimistoihin suositellaan vain 300 luksia ja työpisteen valaisu hoidettaisiin työpistevalaisimilla. Tämä menettely säästää hieman energiaa. Siinä saavutettu hyöty saatetaan menettää kuitenkin moninkertaisesti ihmisen työtehon alenemisena. 300 luksia on riittämätön ihmisen vireystilan ylläpidossa.
 
Emme suosittelee näyttöpäätteen viereen kirkkaita työpistevalaisimia. Tällainen ei ole näköergonomisten suositusten mukaista. Kaikkea silmiä rasittavaa häikäisyä tulee välttää. Jos valo sisältää liikaa sinistä aallonpituutta ja sen pintakirkkaus on suuri, on lisäksi olemassa silmävaurioriski. Suurin suositeltava pintakirkkaus (luminanssi) on 10 000 cd/m2. Tavallisimmissa työpistevalaisimissa se on jopa yli 30 000 cd/m2.
 
Kuntosalien luksimäärän tulisi olla n. 2500 - 3500. Luksimäärä kannattaa mitata silmän korkeudelta. 2500 luksia saavutetaan, kun silmien etäisyys esim. kahdella Viva-Lite-lampulla varustetusta valaisimesta on n. 70 cm. Luksimäärä riippuu ratkaisevasti valaisimen heijastimista sekä myös huoneen seinien ja katon väreistä. Mitä vaaleammat värit, sitä enemmän lukseja. 
 
Jos kahden em. valaisimen välimatka on esim. 1,8 metriä, on valaisinten puolivälissä lukseja 1100 - 1400 silmän korkeudella ja työtasolla n. 1000 luksia. Tässä tapauksessa voidaan kuntosaleissa tarvita uusi rivi valaisimia entisten väliin siten, että valaisinten välimatka olisi n. 90 - 100 cm.
 
AD-Lux voi toimittaa valaistuslaskelman kuntosaliisi ja tehdä tarjouksen sopivista valaisimista.
 
Huom. Ehkä kätevin kirkasvalolaite kuntosaleihin on kuntopyörään kiinnitettävä LITEBOOK. Käyttöaika normaalisti vain 15 minuuttia.