
Taidegallerian laadukas valaistus
|
Galleria Grappo Helsingissä on taidegalleria, jossa ei ole käytetty halogeenivalaistusta. Valaistuksena on True-Light-täysspektrivalo sekä Taso-valaisimet.
Taidegallerioiden valaistusta tulisi kehittää siihen suuntaan, että saataisiin
mahdollisimman laadukas valaistus, joka näyttää taideteosten värit mahdollisimman
aitoina eikä aiheuta heijastuksia lasipintaisista tauluista.
Valo on tärkeää taiteilijoille – ei ainoastaan valon määrä vaan varsinkin valon laatu.
Taulu pyritään maalaamaan valossa, joka toistaa värit parhaalla mahdollisella tavalla.
Siksi monet taiteilijat suosivat aitoa päivänvaloa.
Valitettavasti monissa taidegallerioissa ja –näyttelyissä taulut valaistaan kellertävällä, lämminsävyisellä valolla. Kun käytetään kohdevaloja, piirtyy valokeila itse tauluun ja
häikäisee katselijoita, jos taulu on lasipintainen. Myös suoraa kiusahäikäisyä esiintyy.
Pahimmassa tapauksessa kellertävä valorengas piirtyy itse tauluun. Taideteos
muuttuukin aivan erilaiseksi kuin taiteilija on tarkoittanut. Eikö tämä ole taiteilijan
työn aliarvioimista? Taulu tulisi näyttää juuri sen värisenä kuin taiteilija on tarkoittanut.
Laajakirjoisen valaistuksen edut
- Taideteosten värit näkyvät aitoina, kirkkaina ja houkuttelevina
- Mitään väriä ei korosteta liikaa
- Mustavalkoisen kontrasti on suuri
- Grafiikka ja pienetkin yksityiskohdat näkyvät mahdollisimman selkeinä
- Häikäisevien kohdevalojen käyttötarve vähenee
- Kiiltoheijastumat vähenevät
- Viihtyvyys galleriassa paranee
- Valo ei väsytä silmiä, vireystila kohoaa
Kannattaa suosia valoa, joka toistaa värit mahdollisimman hyvin. Tällainen valo ei
muuta taiteilijan tarkkaan harkitsemia värejä.
Jos galleria on suurimmaksi osaksi ikkunaton, asettaa tämä huoneen väritykselle suuria
vaatimuksia. Yksi tärkeimmistä väreistä, joka ei saisi puuttua mistään ympäristöstä,
on vaalean taivaan sininen väri. Kesällä sitä näkyy ikkunoista, ellei ikkunoita ei ole
sävytetty. Harvalla valaistuksen ja sisustuksen asiantuntijalla on väripsykologisista
seikoista riittävästi tietämystä.
Älä häikäise valolla
Tarvitsemme lampusta ainoastaan siitä tulevan valon, emme sen häikäisyvaikutusta.
Yksikään lamppu ei saisi olla siten näkyvissä, että syntyy häikäisyä mistään suunnasta katsottuna.
Taidegalleria on mahdollista valaista siten, että ei käytetä lainkaan suunnattavia
halogeeni- tai muita kohdelamppuja. Lähes poikkeuksetta nämä häikäisevät ja
saavat aikaan varsinkin kesällä kiusallista lämpöä. Monet kuitenkin luulevat, että
tämän on ns. välttämätön paha gallerian valaistuksessa. Pitäähän taideteos "ottaa esille" kohdevalolla, uskotellaan. Laajakirjoisella valolla valaistu taulu erottuu kuitenkin
kauniina ympäristöstään.
Jos valitset halogeenin - valitse paras
AD-Lux myy halogeenilamppua, joka näyttää värit paremmin kuin mikään muu
halogeenilamppu. Maailman johtavat taidemuseot käyttävät ja kehuvat SoLuxia.
Mukaan markkinointiin
Hyvälaatuinen valo kannattaa ottaa mukaan myös gallerian markkinointiin. Jos valo
ei aiheuta päänsärkyä ja jos valaistuksessa on miellyttävä tutustua taiteeseen, saattaa
se vaikuttaa asiakkaan ostokäyttäytymiseen positiivisesti.
Laadukkaan valaistuksen erinomaisuutta on vaikea uskoa ilman omakohtaista
kokemusta. Siksi tätä tulevaisuuden vaihtoehtoa on syytä aina kokeilla ennen
valaistuksen valintapäätöksiä.
Mahdollisimman hyvälaatuinen, laajakirjoinen ja häikäisemätön valaistus vahvistaa
asiakkaiden saamia positiivisia mielikuvia galleriasta. Sillä voidaan luoda galleriaan
nykyaikainen, myönteinen ilme.
Galleria Grappo sijaitsee Helsingin Punavuoressa, os. Merimiehenkatu 26, 00150 Helsinki
|