
Palvelutalon valaistusarvostelu 13.8.2003
Ilkka Pekanheimo, valaistussuunnittelija, AD-Lux
|
|
|
Asukkaan huoneen kattovalaisin on ala-arvoinen. Valon määrä on täysin riittämätön, jotta vanhus yleensä voisi nähdä huoneessa riittävän hyvin. Valon laatu on kellertävä. Vanhuksen silmät eivät näe hyvin kellertävässä valossa. Tarvittaisiin päivänvalon kaltaista keinovaloa.
|
Eräällä vanhuksella oli huoneessaan oma kattovalaisin. Sen valo oli kuitenkin hyvin häikäisevää. Vanhus kärsii herkemmin kirkkaasta valosta kuin nuori ihminen. Huoneessa kuitenkin nähdään paremmin kuin muissa huoneissa, joissa on vain pieni tuikku katossa.
|
|
|
|
Kylpyhuoneen valaisimista ei ollut poistettu sähköjännitevärinää, kuten asianmukaisesti nykyään kuuluisi. Valo värisee. Osa vanhuksista kärsii sähköjännitevärinästä. Valaisimissa olevien lamppujen valo oli keskenään hieman eri väristä, mikä ei osoita asianmukaista valaistussuunnittelua. Uskoisin, että varsinaista valaistussuunnittelua ei ole ollut lainkaan, vaan että sähkösuunnittelija on laittanut valaisimet siten, kuin normaalisti on tapana - sen enempää ajattelematta. Valoa on kuitenkin riittävästi. Tärkeintä olisi kuitekin saada olohuoneen valaistus kuntoon.
|
Käytävalona on down-light-valaisimet. Häikäisyä syntyy, jos selällään makaavaa vanhusta joudutaan kuljettamaan pitkin käytävää pyörillä varustetussa sängyssä. Oli outoa, kun osa valaisimista oli sammuneita eikä henkilökunnalle ollut opetettu, miten ne sytytetään. Saattaa olla, että osa valaisimista on myös asennettu virheellisesti, koska niihin ei saatu valoa. Parempi tapa valaista pitkä käytävä on laittaa loistevalaisimet jonoon toiseelle puolelle katon rajaan ja peittää lamput sisustuslistalla. Näin valo tulisi käytävään sekä katon että seinän kautta täysin häikäisemättä.
|
|
|
|
Asukkaan huoneen seinällä olevan kaapiston päällä olisi erittän hyvää tilaa valaisimelle, jolla saavutettaisiin häikäisemätön, epäsuora valaistustekniikka. Kaappin yläosa toimii hyvin valaisimen alustana. Ehdotan, että kokeillaan yhtä tai kahta kahden pitkän loistelampun valaisinta, joista on poistettu asianmukaisesti sähköjännitevärinä. Valo heijastusi huoneeseen katon kautta. Kattoplafondi voidaan poistaa kokonaan käytöstä tarpeettomana.
|
Toimiston loistevalaisimet on perinteisiä valaisimia, joista ei ollut poistettu sähköjännitevärinää. Henkilökunta saattaa kärsiä valon värinästä siten, että suoritus- ja keskittymiskyky heikkenee.
Valon laatu on myös hyvin kellertävää, mikä ei ole paras vaihtoehto näöntarkkuutta vaativalle työlle. Helpoin tapa parantaa valaistusta olisi vaihtaa mahdollisimman laajaspektriset päivänvalolamput nykyisten tilalle.
|
|
|
|
Alakerran oleskelutilan sohvakalusto on kauniin sinisen värinen. Näin vain salamavalossa ja silloin, kun ulkovaloa tulee riittävästi ikkunasta.
|
Viereisen kuvan sininen sohvakalusto kuvattu huoneen kellertävässä keinovalossa. Sininen väri muuttuu harmaan-likaisen sinertäväksi. Seinästä tulee oudon värinen. Lattian väri ei ole sellainen, kuin on alunperin suunniteltu.
|
|
|
|
Kattoplafondi. Valo huonolaatuista, kellertävää.
|
Rappukäytävän valaistuksesta olisi saatu parempi epäsuoralla tekniikalla.
|
|
|
|
Käytävän päässä olevassa tilassa oli jostakin syystä kaksi erityyppistä valaisinta, jotka eivät tee tyylikästä vaikutelmaa. Niiden valon laatu on myös keskenään erilainen, mikä osoittaa valaistussuunnittelun puutetta.
|
Sama kuva kuin viereinen, mutta ilman salamavaloa. Poikkeuksellisen keltainen valosävy näkyy nyt selvästi ja se poikkeaa hyvin paljon ikkunoista tulevasta valosta. Ikkunan takana oleva ulkovalo on kuitenkin kiistatta parasta mahdollista valoa.
|
|
|
|
Palvelukodin paras valaistus oli hississä. Tosin valon laatu ei ollut sielläkään paras mahdollimen, mutta valoa oli riittävästi.
|
Ruokailutilan valaistus oli toteutettu down-light-valaisimilla. Sekään ei ole paras vaihtoehto vanhusten palvelukodin valaistukseksi. Valo ei välttämättä osu joka pöydälle yhtä tasaisena.
|
|
|
|
Oleskelutilaan tulee kaunista ulkovaloa ikkunasta. Kattovalaisimet ovat muuten hyviä ja kauniita, mutta taas valon laatu on perinteisen kellertävä, joka ei ole paras vaihtoehto vanhoille ihmisille. Tässäkin huoneessa olisi ollut helppo toteuttaa epäsuora valaistus. Valaisinten valo saattaa heijastua jostakin suunnasta katsottuna TV:n kuvaruudusta. Tällaiseen tilaan tai viereiseen keittiötilaan olisi sopinut hyvin katosta ripustettavat kirkasvalovalaisimet. Ne olisivat auttaneet vanhusten vuorokausiryhmin normalisoinnissa.
|
Parvekkeen ulkovalaisimet olivat muuten kauniita, mutta taaskaan ei ollut ajateltu, että kellertävä valo poikkeaa hyvin paljon ulkovalosta. Valo värjää seinän likaisen väriseksi. Jos valaisimen lamppu voitaisiin vaihtaa päivänvalolamppuun, olisi tunnelma parvekkeella kauniimpi, koska valo olisi ulkovalon kaltaista. Tähän valaisimeen ei ole kuitenkaan todennäköisesti saatavana päivänvalolamppua.
|
Yhteenveto
Laadukas valaistus tekisi myös tästä palvelutalosta paremmin asuttavan ja vanhuksille sopivan. Suunnittelijoilla ei ole valitettavasti ollut tietoa siitä, että vanhusten valaisussa on erityispiirteitä, joita tulisi ottaa paremmin huomioon. Vanhukset ovat tehneet pitkän päivätyön. Heillä tulisi olla mahdollisimman hyvät olosuhteen elämänsä viimeisinä vuosina.
Liian heikko valaistus huoneessa saattaa jopa johtaa siihen, että vanhus kompastuu ja elinpäivät lyhenevät. Olisi toivonut, että suunnittelussa olisi käytetty hyväksi valaistussuunnittelijaa, joka on perehtynyt vanhustentalojen valaisuun ja vanhusten näkösuoritukseen.
|  |