Olemme valon laatua tutkiessamme havainneet suuren epäkohdan myös ulkovalaistuksessa. Näkökykyyn liittyvät uudet tutkimukset olisi otettava huomioon myös ulkovalaistusta suunniteltaessa.

 

Kaupunkien keskustaan ja sinne tulevien teiden varsille on viime aikoina tullut entistä enemmän kellertävää katu- ja tievalaistusta. Valojen hankkimisessa ei ole otettu huomioon ihmisen näkökykyyn ja turvallisuuteen liittyviä asioita. Valintaperusteena on ollut ilmeisesti mahdollisimman suuri valoteho ja lamppujen edullinen hankintahinta. Valoteholla tai luksimäärällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä ihmisen näkökyvyn kanssa, kun kyseessä on kellertävä valaistus.

 

Ihminen on nauttinut tähtitaivaan, yhden ympäristömme kauneimman ja kiehtovimman kohteen katselusta jo vuosimiljoonia. Valon matka maapallollemme kaukaa maailmankaikkeudesta kestää tuhansia tai miljoonia vuosia. Mikä sääli olisikaan menettää se juuri kun se saapuisi katseltavaksemme.

 

Jokaisen tulisi pystyä näkemään tähdet, linnunrata, planeetat ja meteorit. Viimeisten 40 vuoden aikana miljoonat väärin suunnatut valot ovat estäneet kaupunkien ihmisiä sekä valaistujen valtateiden varsilla asuvia maaseudun ihmisiäkin näkemästä tähtitaivasta. Astronomit kutsuvat tätä tuhlattua valoa, joka suuntautuu tähtitaivasta kohden, valosaasteeksi.

 

Jos Internetin hakukoneista etsitään termiä "Light pollution", valosaaste, löydetään tuhansia sivuja tekstiä ja kuvia hyvästä ja huonosta ulkovalaistuksesta, pääasiassa USA:sta, Englannista ja Saksasta. Asialla ovat useimmiten tähtitieteilijät.

 

 

Jos käytetään pallomaisia valaisimia, kuten monissa kaupungeissa käytetään, menee suurin osa valosta hukkaan. Usein ei ole edes tarkoituskaan valaista ylöspäin. Ne eivät ole sopivia valaisimia edes talojen julkisivujen valaisuun.

 

On arvioitu, että jopa 50 % kaikesta valon saasteesta maapallollamme johtuisi valtateiden valoista. Ei ole mitään hyötyä, että valaisin valaisee jotakin muuta kohdetta kuin tietä. Kun ajaa autolla, saattaa kuitenkin nähdä useita kymmeniä, jopa satoja valopisteitä yhtaikaa. Lähimmät valaisimet suorastaan häikäisevät. Oikeaoppisesti pitäisi valaista vain sitä kohdetta, jota on tarkoituskin valaista, eli yleensä katua tai tietä.

 

Mikään ei estäisi valitsemasta sellaista valaisinta, joka ei aiheuttaisi valosaastetta. Valaisinpylväiden välimatkaa voitaisiin jopa pidentää, jos pystyttäisiin hyvillä heijastimilla hyödyntämään myös se valo, joka tällä hetkellä menee harakoille. Valaisinpylvään valo saisi ulottua ainoastaan siihen saakka, jossa tiellä näkyy seuraavasta valaisimesta tuleva valo. USA:ssa on arvioitu, että jopa 30 % teiden valaistuksesta menee perinteisiä valaisimia käytettäessä hukkaan.

 

Nykyiset tievalaisimet voitaisiin mahdollisesti myös säilyttää, jos niihin tehtäisiin uusi, metallinen häikäisynestosuojus ja mahdollisesti muutettaisiin valaisin sopivaksi sellaiselle lampulle, joka näyttää myös värejä. Jatkossa pitäisi ehdottomasti vaihtaa valaisimen merkkiä ja suunnitella koko tievalaistus uudestaan inhimillisestä näkökulmasta lähtien.

 

Jos katulamppujen valo näkyy kilometrien päähän, on suuri osa valosta täysin turhaa. Pitäisi valaista vain sitä kohdetta, jota on tarkoituskin valaista, eli yleensä katua tai tietä. Valaisimen valokeilan tulisi päättyä suunnilleen siihen kohtaan, mistä alkaa seuraavan valaisimen valokeila. Näin on ylläolevassa kuvassa.

Ylhäällä on oikeaoppinen ulkovalaistus, keskellä ja alhaalla oleva valo kohdistuu aivan turhaan ylöspäin.

 

Valolähteinä tie- ja katuvalaistuksessa käytetään entistä enemmän natriumlamppuja. Näistä pienipaineinen natriumlamppu on huonoin, koska sen antama valo on ainoastaan keltaoranssia. Mutta suurpainenatriumlamppu ei ole juurikaan sen parempi. Senkin värintoisto on ala-arvoinen. On olemassa melko hyviäkin lamppuja, mutta ne maksavat enemmän. Esim. monimetallilamput, joita käytetään esim. urheilukenttien valaisussa, näyttävät värit riittävän hyvin. Mutta kun hankitaan mahdollisimman halpoja lamppuja, säästetään väärässä asiassa.

 

Liikennesuunnittelijat perustelevat kellertävien valojen käyttöä ehkä myös siksi, koska niistä saadaan suurempi luksimäärä. Heillä ei ole kuitenkaan sitä tietoa ihmissilmän toiminnasta, mitä on lääketieteen asiantuntijoilla. Tutkimusten mukaan kaikki värit näyttävää valoa voi olla jopa 30 % vähemmän, niin se tuntuu yhtä kirkkaalta ihmisen silmään kuin kellertävä valo. Keltainen valo aiheuttaa pääasiassa häikäisyä, se ei paranna näöntarkkuutta. Natriumlamppujen suuri luksimäärä on ihmissilmän kannalta melko tehotonta valoa. Ihmissilmän näkökykyä ei voida mitata luksimittarilla. Hyvälaatuisella ja oikein suunnatulla valaistuksella voidaan siksi säästää huomattavasti energiaa.

 

Jos keltaisella valolla valaistulla kadulla sattuu onnettomuus, ei voida erottaa toisistaan esim. verta ja öljyä. Molemmat näkyvät mustina. Myös potilaan kasvojen värin näkeminen on täysin toivotonta. Ihon värin perusteella asiantuntija voisi päätellä paljonkin potilaan tilasta. Ensiapuvalmius ei valon aiheuttamasta näkökyvyn heikentymisestä johtuen ole parhaimmillaan.

 

Kun päivällä ajetaan kellertävällä valolla valaistuun tunneliin, alkaa samalla silmän sopeutuminen uudenlaiseen valon väriin. Lyhyissä tunneleissa sopeutuminen ei ehdi tapahtua täydellisesti. Sopeutumisen aikana silmä joutuu aina pinnistelemään. Tällöin silmä myös rasittuu ja näkötarkkuus vähenee. Pitkissä, useiden kilometrien pituisissa tunneleissa silmä sopeutuu keltaiseen valoon, näöntarkkuus ei kuitenkaan palaudu samalle tasolle, kuin se oli päivänvalossa. Kun tullaan ulos tunnelista, alkaa uusi sopeutuminen päivänvaloon. Tämä on aivan turhaa silmien rasittamista.

 

Ihmisen näkökykyä tutkitaan parhaillaan Yhdysvaltojen Energiahallituksen toimeksiannosta Kalifornian yliopistossa, Lawrence Berkeley -tutkimuslaboratoriossa. Tutkimusta johtaa tunnustettu tiedemies ja lääkäri, Dr. Sam Berman. Tulokset hämmästyttävät.

 

Silmässä on kahdenlaisia valoherkkiä soluja, tappeja ja sauvoja. Tappien avulla näemme värit ja muut yksityiskohdat. Sauvasolujen luultiin aikaisemmin toimivan ainoastaan hämärässä. Bermanin mukaan ne alkavatkin toimia luultua korkeammassa valomäärässä.

 

Berkeley-laboratorion tutkijat ovat havainneet, että valo, jonka spektrissä on enemmän sinivoittoista valoa, pienentää pupillia. Mitä pienempi on pupilli, sitä tarkemmin me näemme. Aina, kun pupillin koko suurenee, heikkenee myös näkötarkkuus. Kun tavanomainen, kellertävä valo korvataan valolla, joka sisältää enemmän värejä, saavutetaan sama näkötarkkuus, mutta alhaisemmalla valomäärällä. Bermanin tutkimuksissa suorituskyky oli merkittävästi parempi silloin, kun pupilli oli pienempi. Tällöin tarvitaan myös vähemmän kontrastia.

 

Samansuuntaisiin tuloksiin Bermanin kanssa on päästy myös Manchesterin yliopistossa. Siellä Steve Fotios on todennut v. 1998, että nykyiset valaistusmittarit aliarvioivat päivänvaloa peräti 32 %:lla. Luksimittarit eivät mittaakaan silmän kokemaa valomäärä, niinkuin usein luullaan. Jos ilmoitetaan nykyisen, kellertävän tievalaistuksen luksimääriä, ollaan hakoteillä.

 

Jatkuvaspektrisestä valosta on tutkimuksissa havaittu olevan suurta hyötyä esim. sisätilojen valaisussa, esim. toimistossa: näöntarkkuus paranee, silmien rasitus vähenee, kiiltoheijastumat vähenevät, suorituskyky ja viihtyvyys paranevat, työtapaturmat vähenevät.

 

Koska silmä toimii samalla tavalla ulkovalaistuksessa kuin sisälläkin, voidaan jatkuvaspektrisestä valosta odottaa samankaltaisia tuloksia: näkökyky paranee, silmien rasitus vähenee, häikäisyt ja kiiltoheijastukset vähenevät, liikenneonnettomuudet vähenevät.

 

Asiaa ei siis ole vielä ei ole tutkittu liikenteessä, mutta tutkimukset tulisi aloittaa pikaisesti. Siihen mennessä, kun tästä aiheesta saadaan tutkimustuloksia, olisi pyrittävä valoon, joka näyttää myös värejä. On todennäköistä, että tällainen valo toimii paremmin myös teiden ja katujen valaistuksessa. Siksi ulkovalaistuksesta päättäviin työryhmiin tulisi saada pikaisesti myös lääketieteeseen perehtyneitä henkilöitä.

 

Monissa kaupungeissa on lisääntynyt viime aikoina ns. laser-valojen käyttö. Ne voivat aiheuttaa jopa migreenipotilaille päänsärkykohtauksia. Ollaan niiden kauneudesta ja hyödyllisyydestä sitten mitä mieltä tahansa, ovat ne ainakin tähtitieteilijöiden mielestä pelkkää valosaastetta.

 

Toinen villitys monissa kaupungeissa on julkisten talojen valaisu. Se on hyvä asia niin pitkälle, kun ei käytetä taivaalle suunnattuja valoja. Monissa kaupungeissa näkee käytettävän myös värivaloja rakennusten valaisuun. Tällöin tulisi aina tiedustella talon arkkitehdilta, saako näin tehdä. Ellei näin tehdä, lienee valaisu jossakin määrin arkkitehdin työn aliarvioimista sekä tietysti myös valosaastetta. Onkohan joku jo harkinnut Paavo Nurmen patsaan valaisemista punaiseksi joulun aikaan ja vihreäksi keväällä? Miltä näyttäisi eduskuntatalomme vihreänä vihreiden vaalivoiton jälkeen, punaisena vasemmistolaisten vaalivoiton jälkeen tai sinisenä Kokoomuksen vaalivoiton jälkeen. Ei ainakaan luonnonmukaiselta. Finlandia-taloa on myös viime vuosina häpäisty valaisemalla se värivaloin. Alvar Aalto -foundation on ollut tästä hyvin pahoillaan.

 

Monissa kaupungeissa ovat keltaiset katulyhdyt lisääntymässä. Monien mielestä tämä ei ole edes kaunis näkymä. Kauniita luonnon värejä ei nähdä iltaisin, talojen kauniit ulkovärit "tuhotaan" ja ne tulevat keltaisiksi. Talvella lumi muuttuu likaisen keltaiseksi.

 

Jos keltaista valoa perustellaan sillä, että ennen vanhaan kadut valaistiin öljylyhdyillä tai jopa päreen valolla, ollaan hakoteillä. Jos kaikki värit näyttävä keinovalaistus olisi keksitty tuolloin, olisi tietysti käytetty sitä. Olisi ollut taantumuksellista käyttää keltaista valoa. Valo, jossa näkyy myös värejä, on keksitty vasta meidän päivinämme. Emmehän me syö pettuleipää tai kulje vanhanajan vaatteissa siitä syystä, että näin on tehty aikaisemminkin. Valaistus on asia, jossa ei saa noudattaa vanhoja perinteitä, ainoastaan museoissa. Se voi olla nykyaikaisilla kaduillamme ja teillämme jopa hengenvaarallista.

 

Valosaasteen poistamisesta tulisi edelläolevan perusteella olemaan mm. seuraavaa etua: