Asennus
- Suodatin asennetaan päävesiverkkoon, jotta kaikki talon vedet kulkisivat suodattimen läpi, painevesisäiliön jälkeen.
- Veden pitää mennä sisälle IN-aukosta ja tulla ulos OUT-aukosta.
- Suodattimen yläosassa olevaa mutteria ei saa avata. Se on liimattu kiinni. Aikaisemmin sitä käytettiin ilmaukseen, mutta on havaittu, että vesi menee laitteesta joka tapauksessa lävitse sellaisella paineella, että myös ilma poistuu sieltä. Suodatin asennetaan siten, että mutteri on ylhäällä.
- Asenna suodatin siten, että sen alle on sijoitettavissa astia, johon suodatinta avattaessa tuleva vesi valuu. Jos vieressä on lattiakaivo, voi veden valuttaa tietysti myös sinne.
- Kiristä suodattimen kiristyslaite siten, että kumitiiviste pitää.
- Vedenpainemaksimi on 4 baria, käytä mieluiten paineentasaajaa.
Huolto
|
|
Kuva ylhäältä katsottuna. Huuhtelu- ja ohituslinjan muoviputki menee kuvassa kohdasta yläkautta out-kohtaan..
|
Suodatintoimitukseen sisältyy Back Wash, eli vastavirtahuuhteluputkisto. Sen avulla voidaan esim. kerran viikossa (riippuu veden laadusta) puhdistaa suodattimet päästämällä vettä päinvastaiseen suuntaan, kunnes viemäriin valuva vesi on kirkasta. Tästä on erityistä hyötyä, jos vedessä on runsaasti esim. rautaa. Venttiiliasennoilla voidaan ohittaa tukkeutunut suodatin ja saadaan vettä kulutukseen. Käytetään esim. siihen asti kunnes suodatin on huollettu.
Vaikeimmissa rautaongelmissa suosittelemme Sednove Oy:n kaivon ilmastusratkaisua. Sen avulla voitaan veteen liuennut rauta muuttaa hapettuneeseen muotoon, jolloin se on helpommin otettavissa talteen. Pyydä lisätietoja tai katso www.sednove.fi
Kun vettä on virrannut n. 150 000 litraa, suorita ensiksi puhdistushuuhtelu. Katkaise sen jälkeen vesi päähanasta ja avaa suodatin. Kierrä yksittäiset patruunat pois vastapäivään kiertäen. Suodatinpatruunat voidaan puhdistaa myös harjalla hankaamalla. Patruunat vaihdetaan uusiin, ellei niitä saada riittävän puhtaiksi.
Patruunoita voidaan tarvittaessa puhdistaa myös oksaalihappoliuoksella (raparperihappo). Rauta liukenee tehokkaasti oksaalihappoon. Pyydä lisätietoja.
Tekniset tiedot
- Koko: korkeus 440 mm, halkaisija 200 mm
- Paino 4,5 kg
- Liitännät: Sisääntulo / ulostulo: 1" ulkomitta, ulkokierre
- Virtausnopeus 2000 litraa / tunti / 3 bar (= 30 litraa minuutissa)
- Suodattimien vaihtoväli n. 150 000 litraa (porakaivovesi tai vesijohtovesi). Määrä riippuu ratkaisevasti veden laadusta.
Suodattimessa on viisi polyeteenisuodatinpatruunaa, jotka poistavat tehokkaasti hapettunutta rautaa ja humusta. Polyeteeni on huokoinen materiaali, johon mm. veden ruoste ja humus tarttuvat tehokkaasti.
|