Taustaa
- Australia on päättänyt kieltää hehkulamppujen myynnin vuonna 2010. Koska halogeenit kuluvat sähköteknisesti hehkulamppujen ryhmään, saattaa kielto koskea niitäkin, tai ainakin lähivuosina. Halogeenithan ovat vielä vaarallisempia käytössä kuin hehkulamput.
- EU:n komissio valmistelee parhaillaan ehdotuksia valaistuksen energiatehokkuuden parantamiseksi. Tämä johtaa todennäköisesti hehkulamppujen ja ehkä siinä ohessa halogeenienkin kieltämiseen ennemmin tai myöhemmin.
- EU:lle on tehty myös aloite kieltää energiaa turhan paljon kuluttavien hehkulamppujen myynti EU:n alueella vuodesta 2010 alkaen (europarlamentaarikko Satu Hassi).
- Suomen Eduskunnalle on tehty lakialoite hehkulamppujen myynnin kieltämisestä, ks. alla kohta 4.
- Euroopan lampputeollisuus on hiljattain ilmoittanut ehdottavansa hehkulamppujen myyntikieltoa vuodesta 2015 alkaen.
- Turvatekniikan keskukseen on tullut viime aikoina useita ilmoituksia halogeenilampun räjähtämisestä. Perusteita halogeenien ja hehkulamppujen lamppujen hylkäämiselle on jo riittävästi.
On siis todennäköistä, että näiden vaarallisten lamppujen myynti loppuu vuosien 2010 - 2015 välillä. Tämä on syytä pitää mielessä, kun hankkii uusia valaisimia. >>> Lue lisää.
1. Ilmoitus vaarallisista tuotteista Kuluttajavirastolle
Vahinko- ja vaaratilanteet pitää pyrkiä estämään ennalta. Yrittäjällä on ilmoitusvelvollisuus eli hänen pitää oma-aloitteisesti ilmoittaa viranomaisille, jos hän havaitsee, että hänen tuotteensa aiheuttaa vaaraa. AD-Lux on toimittanut ilmoituksen 2.5.2007 kuluttajavirastolle, koska AD-Luxin myymät halogeenit aiheuttavat vaaraa. AD-Lux ei tosin myy kaikkein vaarallisimpia halogeeneja.
Mikään yritys ei ole aikaisemmin tehnyt tällaista vaarailmoitusta, vaikka laki niin vaatii. Yksi AD-Luxin tavoitteista onkin, että tähän asiaan kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Mielestämme kaikkien näiden lamppujen myyjien tulisi kertoa asiakkaalle nämä riskit ja antaa myös kirjallinen ohje, jossa on kaikki asiat otettu huomioon. Näin menettelee AD-Lux.
Laki velvoittaa tähän, sillä tavarassa (tässä tapauksessa halogeenissa) katsotaan olevan virhe, jos sen yhteydessä ei luovuteta ostajalle sellaisia ohjeita, jotka ovat tarpeen tavaran asentamista, kokoonpanoa, käyttöä, hoitoa tai säilytystä varten. Tässä lisää perusteita.
2. Asian käsittely siirrettiin Turvatekniikan keskukselle
Kuluttajavirasto siirsi halogeeni- ja hehkulampun turvallisuusasian 10.5.2007 Turvatekniikan keskukselle käsiteltäväksi sähköturvallisuuslain mukaisesti. Turvatekniikan keskuksen ilmoitus 12.6.2007 kertoo, että AD-Luxin vaarailmoitus "ei johda siinä mainittujen hehkulampputyyppien myyntikieltoon, myöskään kansallista yleistä hehkulamppujen myyntikieltoa ei ole odotettavissa lähivuosina ilmoituksen johdosta *). Suomen kuuluminen EU:hun pitkälle sääntelee sähkötuotemarkkinoita. Australiassa tulee voimaan sähkölamppujen käyttörajoitukset energiansäästösyistä. Saattaa hyvinkin olla, että EU:ssa tehdään vastaavanlainen päätös tulevaisuudessa."
AD-Luxin on saanut kuitenkin kiitosta Turvatekniikan keskukselta, koska olemme nettisivuillamme kiinnittäneet huomiota näiden lamppujen turvallisuusongelmiin ja muihin epäkohtiin. Myös Turvatekniikan keskus tiedottaa kiitettävästi näiden vaarallisimpien lamppujen ongelmista.
Suomen viranomaiset ovat kuitenkin melko voimattomia, koska kuulumme EU:hun. Siksi Suomi ei voi itsenäisesti tehdä näiden lamppujen myyntikieltoa koskevaa päätöstä, kuten esim. Australia ja Kanada.
*) Tähän asiaan saattaa tulla kuitenkin muutos, sillä myös Suomessa on tehty lakialoite hehkulamppujen myynnin kieltämisestä, ks. alla kohta 4.
3. Asia viety EU-viranomaisten käsiteltäväksi
AD-Lux haluaa kiinnittää erityistä huomiota näiden lamppujen vaaroihin, suureen energiankulutukseen sekä näistä lampuista aiheutuvaan haitalliseen vaikutukseen ilmastonmuutokseen. Tavoitteemme on nopeuttaa näiden vaarallisten lamppujen myyntikiellon voimaantuloa, koska sellainen on joka tapauksessa odotettavissa. Jo yhdenkin vuoden aikaistaminen vuodesta 2015 merkitsee valtavaa energian säästöä, tulipalojen ja lamppujen räjähtelyjen vähenemistä sekä positiivista vaikutusta ilmastonmuutokseen.
- Siksi AD-Lux vienyt tämän asian myös Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston käsiteltäväksi 29.5.2007 (ref. A/2759).
- AD-Luxin Ilkka Pekanheimo on tehnyt kantelun Euroopan yhteisöjen komissiolle 14.6.2007.
- AD-Luxin Ilkka Pekanheimo on esittänyt vetoomuksen Euroopan parlamentille 14.6.2007 otsikolla "Halogeeni- ja hehkulamppujen myynnin pikainen kieltäminen". Yksityisellä kansalaisella on kuitenkin melko vähäiset vaikutusmahdollisuudet. Toivottavasti vetoomukseni on kuitenkin jonkin verran vaikuttanut EU-päättäjien mielipiteisiin, kuten tästä voit lukea.
Sinäkin voit edistää vaarallisten lamppujen käyttökieltoa täyttämällä tämän lomakkeen. Lomaketta voi käyttää kantelun pohjana, vaikka varsinaisesta rikkeestä ei ole kyse.
Toinen vaihtoehto on Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunta. Sitä voi lähestyä lähes tulkoon missä tahansa asiassa, joka vain suinkin kuuluu EU:n toimivallan piiriin. Lomakkeen voi täyttää internetissä helposti. >>> Lue lisää.
4. Lakialoite Suomen eduskunnalle hehkulamppujen myynnin kieltämisestä
Myös Suomessa on hiljattain tehty lakialoite hehkulamppujen myynnin kieltämisestä. Aloitteen takana ovat pääasiassa ruotsalaiset ja vihreät. Lain ulkopuolelle ehdotetaan kuitenkin jätettäväksi halogeenit. Perusteet ovat harhaanjohtavia. Sanotaan, että halogeenilamppu kuluttaa vähemmän energiaa. Se on virheellinen tieto. Molemmat lamput kuuluvat alhaisimpaan energialuokkaan. Molemmilla on yhtä haitallinen vaikutus ilmastonmuutokseen. Halogeeni on hehkulamppua huomattavasti vaarallisempi, koska se kuumenee enemmän. Tulipaloriski on suuri, muista ongelmista puhumattakaan.
Lisätietoja laadukkaasta ja lapsiturvallisesta valaistuksesta:
|