|
|
|
Kuistin tyylikäs, epäsuora valaistus. Kauniit puiset valolistat ja keskipäivän päivänvaloa muistuttava valon laatu.
|
Epäsuora päivänvalovalaistus on miellyttävä valaistustapa. Puisten seinien väri näkyy aitona. Seinällä Jasmina: hyvä näkyvyys, ei häikäisyä.
|
Valaistussuunnittelijat Ilkka Pekanheimo ja Tuomo Räsänen ovat arvioineet Mäntyharjun loma-asuntomessutalojen valaistuksen. Valaistusarviointi on luonnollisesti subjektiivinen. Se perustuu kuitenkin yli 25-vuotiseen valaistuskokemukseen ja AD-Luxin asiakaspalautteeseen.
Hyvää ja huonoa
Arvioinnissa on valitettavan runsaasti nelosen arvoisia valaistuksia. Toteutetut ratkaisut ovat keskimäärin huonompia kuin viime kesän Kuopion asuntomessuilla. Messuilla oli toki myös nähtävänä muutamia erinomaisia valaistuksia, joista kannattaa ottaa oppia.
Yllättävää oli, että varsin monessa talossa käytettiin runsaasti halogeenilamppuja. Nehän kuuluvat hehkulamppujen ryhmään, kuluttavat runsaasti energiaa ja menevät suurimmista tehoista alkaen myyntikieltoon EU:ssa. Useissa kohteissa ongelmana oli myös häikäisy, joka hyvällä suunnittelulla voidaan kuitenkin kokonaan välttää. Spottiledeissä on sama ongelma, häikäisy on jopa voimakkaampaa kuin halogeenilla. Jo myyntikieltoon joutuneita 60 W:n himmeitä hehkulamppuja nähtiin, tosin niitä saa käyttää niin kauan, kun niitä riittää.
Hehku- ja halogeenilamppujen elohopea- ja hiilidioksidipäästöt ovat merkittävästi suuremmat kuin pienloistelamppujen tai halogeenien. Toivottavasti ainakin ympäristönsuojelusta kiinnostuneet luopuvat pikaisesti hehku- ja halogeenilampuista.
Parhaiten menestyneet
Parhaiten menestyivät Heta ja Akusti, kohteet 14 ja 16. Näissä taloissa on häikäisemätön, miellyttävä päivänvalovalaistus, josta voidaan nauttia vuosikymmeniä. Talon energiaystävällinen valaistus on toteutettu loistevalaisimilla, täyden spektrin päivänvalolampuilla sekä päivänvaloledeillä, joiden valossa myös sisustuksen värit näkyivät aitoina. Luukku-talo (Aalto-yliopisto) ja kelluva talo saivat myös hyvät arvosanat valaistuksesta.
Valon laatu tärkeää
On hämmästyttävää, että vaikka käytämme kaksi kolmasosaa ajastamme keinovalossa elämiseen, emme juuri kiinnitä huomiota valon terveysvaikutuksiin, valon vaikutukseen näkökykyymme ja värien oikeaan näkemiseen. Vaadimme puhdasta ilmaa, luomuruokaa ja jopa terveysvaikutteista vettä. Päivänvalo, joka synnytti kaiken elämän, kuitenkin usein unohdetaan. Puhdasta valoa kannattaa vaatia, olemme sen arvoisia.
Kodin valaistusopas
Valaistustietoa tarjoaa Kodin valaistusopas. Siinä ravistellaan ponnekkaasti perinteistä valaistuskäytäntöä. Opas käsittelee valaistusta tavanomaisesta poiketen korostaen päivänvalon kaltaisen valon merkitystä. Oppaan ohjeilla saadaan kotiin laadukas valaistusympäristö, josta voidaan nauttia vuosikymmeniä. Loma-asuntomessuilla tämän oppaan voi noutaa ilmaiseksi Heta-talosta.
Päivänvalon edut
Sen avulla nähdään erinomaisesti, myös ikääntyvillä silmillä. Se näyttää värit aitoina, välkkymättä. Se tuottaa myös mielihyvää, koska näkeminen on helppoa, eivätkä silmät rasitu. Keinotekoinen päivänvalo eroaa aidosta siten, että siinä ei voi ruskettua eikä se häikäise. Parhailla lampuilla saadaan sisälle erinomaista valoa, hyvin samankaltaista, kuin puolen päivän aikaan ikkunasta sisälle tuleva valo. Ihmissilmällä ei eroa huomaa.
Valaise epäsuorasti
Epäsuora valaistus on yhä suositumpi. Monet ovat jo todenneet miellyttäväksi valaistuksen, jossa lamppuja ei lainkaan näy, vaan valo tulee piilotetuista valonlähteistä. Uuteen taloon kannattaakin suunnitella ulokkeita, valohyllyjä ja alaslaskettuja kattoja, joihin voi piilottaa valaisimia.
Toivottavasti tämä valaistusarviointi saa aikaan keskustelua ja sitä kautta valaistuksen laadun parantumista Suomen kodeissa.
Lisätietoja
Ilkka Pekanheimo
Valaistussuunnittelija, EHL
Suomen Valoteknillisen seuran jäsen
AD-Lux Oy
Brahenkatu 12
20100 TURKU
puh. (02) 517 0300
gsm 0400 221 421
ilkka.pekanheimo@adlux.fi
www.adlux.fi
|